(1674–1777)
Kolme omistajasukua

Maaherra Carl Falkenberg af Trystorp hankki vuonna 1674 Qvidjan tilan itsel­leen. Qvidjan kartanon kivilinna ja linnanpihalla sijaitsevat puurakennuk­set olivat vuosikymmeniä kestäneen alennustilan jäljiltä huonossa kunnossa, mutta Falkenbergin panostukset tilalla tulevat ilmi reduktiokomission tutkimuksesta, joka tehtiin vuonna 1683. Kuningas Kaarle XI oli määrännyt vuoden 1680 reduktiopäätöksessä vuoden 1632 jälkeen aatelistolle luovutettujen lahjoitus- ja läänitysmaiden palauttamista kruunulle, minkä edistämiseksi aateliston omaisuudet inventoitiin. Falkenbergin uudistuksiin kuului 12 huoneen hirsitalo, yhdistetty panimo- ja keittiörakennus, kaksi tallia ja hyvin rakennettu navetta. Panimo on säilynyt tähän päivään ja toimii nykyään kap­pelina [linkki].

Vuosina 1697–1738 tilaa hallitsivat Falkenbergin tyttäret Elisabet Gustaviana ja Catharina Charlotta Falkenberg. Paraisten historian kirjoittaneen Kari Suistorannan mukaan kartano oli Falkenbergin pe­rillisten aikaan omavarainen tila, johon kuului laaja viljelysmaa, kol­me kalastamoa, uudehko puutarha sekä metsää. Lisäksi kartanon palveluksessa työskenteli seppä, mylläri, räätäli ja pellavankutoja.

Vuonna 1738 Elisabeth Falkenberg myi Qvidjan maaherra Carl Johan Creutzille. Creutzin suku on merkitty Suomen Ritarihuoneeseen ensimmäisenä kreivillisenä sukuna. Omaisuuden peri vuonna 1758 isänsä kaima, vapaaherra ja lähettiläs Carl Johan Creutz. Carl Johan nuorempi joutui antamaan tilan valtakirjat pantiksi rahan lainaamista vastaan Simon Petter Rothsteinille, ja kauppakirjoiksi panttikirja muutettiin 1769.

Koska Rothstein ei ollut aatelinen, hän joutui anomaan kuninkaalta erityisoikeutta omistaa kartano, ja virallisesti hänestä tuli Qvidjan haltija 1776. Väliinjääneet vuodet olivat hankalia Rothsteinin aseman kannalta: niin Qvidjan talonpojat kuin muutkin pitäjäläiset suhtautuivat häneen kalseasti. Vuodelta 1772 on säilynyt kirje, jossa kivilinna todetaan tarpeettoman suureksi ja lähiaikoina purettavaksi.